Miten kauan rasia nikotiinipusseja kestää?

Ihmisillä on tapana vertailla toisiaan ja samoin vertailemme toistemme kulutusta, oli kyse sitten ruoasta, juomasta tai rahasta. Jokainen osaa suunnilleen arvioida tupakanpolttajien kulutusta ja sanoa, mikä on paljon, mutta toista on nikotiininuuskan laita. Koska tupakattomat nikotiinipussit ovat suuresta suosiostaan huolimatta monelle vielä suhteellisen uusi juttu, varsinkin aloittelijat saattavat pohtia sitä, mikä on pussien normaalia kulutusta ja miten paljon niitä kannattaisi tilata. Jokainenhan haluaa lähtökohtaisesti käyttää nikotiinipusseja turvallisesti. Asiassa voi auttaa se, jos noin sunnilleen osaa arvioida, miten kauan yksi rasia voi kestää.

Kukaan ei voi antaa kysymykseen tarkkaa ja yksiselitteistä vastausta, sillä me ihmiset olemme erilaisia ja kehomme reagoivat nikotiiniin eri tavoin. Samoin meillä on jokaisella omat tapamme ja elämänrytmimme. Lisäksi nikotiinipusseissa on eroa, mikä saattaa vaikuttaa niiden käyttöön. Joka tapauksessa eri käyttäjien kokemusten perusteella voimme antaa sentään jonkinlaisia suuntaa antavia vastauksia.

Miten kauan nikotiinipussia pidetään huulen alla?

Nikotiinipussien käyttö on siinä mielessä helppoa, että annokset on valmiiksi pakattu pusseihin, eikä käyttäjän tarvitse sen enempää miettiä itse annoksen kokoa. Laitat vain biitin huulen alle ja nautit. Sen sijaan jokainen päättää itse, miten kauan pitää pussia huulen ja ikenen välissä tai miten monta pussia käyttää päivittäin, se taas vaikuttaa suoraan rasioiden kulutukseen.

Omaa kehoa kannattaa kuunnella, kun nikotiinipussi on suussa. Huulen alla saattaa tuntua kihelmöintiä, mikä kertoo nikotiinin vapautumisesta. Yleisesti voidaan sanoa, että pussin efekti kestää korkeintaan tunnin ja yleensä käyttäjät pitävät pussia suussa 5–45 minuuttia. Joskus lyhyempikin aika voi riittää ja päinvastoin. Joka tapauksessa tästä voidaan laskea keskiarvoksi 25 minuuttia. Tosin Suomeen myytävät pussit ovat nikotiiniasteeltaan niin kevyitä, että niitä käyttäjät pitävät suussa todennäköisesti pidempään. Oma keho kyllä yleensä kertoo, kun pussin efekti loppuu ja se on huulen alla tyhjän panttina. Silloin sen voi yhtä hyvin ottaa pois ja heittää roskiin.

Nikotiinipussien päivittäinen kulutus

Kuten yllä jo mainitsimme, mitään tarkkoja määreitä ei ole olemassa sille, miten usein nikotiinipussi pitäisi vaihtaa tai miten usein pusseja pitäisi ylipäänsä käyttää. Mutta jos jatketaan keskiarvoilla, silloin voidaan puhua 10–12 pussin kulutuksesta päivittäin. Vaihtoväli olisi tällöin noin tunti, mikäli valveillaoloksi lasketaan 12 tuntia. Tämä on kuitenkin vain keskiarvo ja joillakin pusseja kuluu enemmän päivä aikana, toisilla vähemmän.

Nikotiinipussien päivittäinen kulutus riippuu myös siitä, miten vahvoja pusseja on tottunut käyttämään ja miten oma keho reagoin nikotiiniin – jotkut tarvitsevat sitä enemmän ja useammin kuin toiset. Nikotiinipussien vahvuudet vaihtelevat ja Suomeen laillisesti myytävät pussit, joiden nikotiinipitoisuus ei ylitä 4 mg per annospussi, ovat kevyestä päästä.

Vahvempiakin tuotteita markkinoilla on, mutta ne eivät ole Suomessa laillisia. Tarkempaa tietoa rajoituksista voit lukea täältä. Itse pussien ja niiden nikotiinipitoisuuksien lisäksi omilla tavoilla voi olla vaikutusta kulutukseen, esimerkiksi sillä, vaihtaako pussin joka kerta syömisen ja juomisen yhteydessä.

Miten kauan rasia kestää ja mikä vaikuttaa kulutukseen

Jos käytetään yllä mainittua 10–12 pussin päivittäistä nikotiinipussien kulutusta, voidaan laskea, että yksi rasia kestäisi noin 2 päivää. Tällöin viikossa kuluisi noin 3–4 rasiaa, sillä yhdessä rasiassa on yleensä 20-24 pussia. Painotamme tässäkin kohtaa, että puhumme vain keskiarvoista. Jos se ei vastaa omaa kulutustasi, ei kannata huolestua – olemme nimittäin kaikki yksilöitä ja sama pätee myös nikotiininuuskan käyttöön. Tärkein ohjeemme jokaiselle on kuunnella omaa kehoa!

Rasioiden kulutukseen vaikuttavat seuraavat tekijät:

  • Aiempi kokemus – Nikotiinipussien käyttäjän toleranssi kasvaa sitä mukaan mitä enemmän ja kauemmin pusseja on käytetty
  • Pussien vahvuus – Jos pussi on kevyt ja oma nikotiinin tarve korkea, silloin pusseja kuluu enemmän
  • Pussien kosteustasapaino – Kosteista pusseista nikotiini vapautuu yleensä hieman nopeammin, kun taas kuiva pussi, kuten ZYN Cool Mint Mini, saattaa olla pitkäkestoisempi
  • Maku ja mieltymykset – Jos pussi maistuu oikeasti hyvältä omassa suussa, silloin tuotetta tekee mieli myös käyttää useammin
  • Tavat – Toiset esimerkiksi poistavat nikotiinipussin aina syödessään ja juodessaan ja tällöin pusseja saattaa kulua enemmän päivän aikana

Oma lukunsa ovat myös ne, jotka haluavat nikotiininuuskan avulla päästä eroon tupakasta. He todennäköisesti haluavat ottaa uuden pussin käyttöön aina silloin, kun heidän tekisi mieli pistää tupakaksi. Tällöin voi ainakin alussa verrata rasioiden kulutusta suoraan tupakka-askiin.

Itse säilyvyyden kannalta nikotiinipussirasia kestää noin vuoden ja nuuskaan verrattuna niissä on se etu, että pussit säilyvät myös huoneenlämmössä. Lisää pussien säilytykestä voit lukea tästä artikkelista.

Miten monta rasiaa kannattaa tilata?

Snusdirect verkkokaupassa me myymme nikotiinipusseja sekä rasioittain että 10 rasian pakkauksina, joista käytetään nimitystä ”torni”. Keskimääräisellä kulutuksella yksi torni kestäisi noin 3 viikkoa. Tornin ostamalla säästää aina vähän, mutta toisaalta yksittäisiä rasioita tilaamalla pääsee kokeilemaan eri makuja ja tuotemerkkejä. Yksivaihtoehto on myös ostaa useasta eri mausta koostuva kokeilupakkaus, kuten Klint Mix Pack (https://www.snusdirect.eu/fi/klint-nicotine-pouches/klint-mix-pack-4mg), joka sisältää 5 rasiaa. Isomman tilauksen tekeminen kannattaa myös siksi, että silloin säästää postikuluissa.

Näin voi itse kontrolloida nikotiinin kulutusta

Tutkitusti iso osa pussin nikotiinista imeytyy verenkiertoon noin 10 ensimmäisen minuutin aikana siitä kun biitti on lisätty huulen alle, minkä jälkeen loput nikotiinista vapautuu tasaisesti niin kauan kuin pussi on suussa. Tuotteissa on kuitenkin eroja ja mitä kosteampi pussi, sitä nopeammin nikotiinia erittyy kehoon. Toisaalta mielenkiintoista on se, että pussissa olevan nikotiinin imeytymisaste on yleensä vain 10–20 % siitä mitä rasian nikotiinipitoisuus kertoo. Jos haluat kontrolloida nikotiinin kulutustasi, kannattaa pitää sitä pussia suussa vähemmän aikaa, sillä nikotiini jatkaa vaikutustaan verenkierrossasi sen jälkeenkin kun olet pussin heittänyt pois.

Mistä tunnistaa nikotiinipussien liikakäytön?

Nikotiini on piriste ja siksi nukkumisvaikeudet voivat olla merkki liikakäytöstä. Tai tarkemmin sanottuna nukahtamisvaikeudet eli kun unen päästä ei saa kiinni. Näin voi tapahtua etenkin silloin, jos pussi on ollut huulessa juuri ennen nukkumaanmenoa. Silloin kannattaa kokeilla pussien kulutuksen vähentämistä ja varsinkin myöhään illalla. Sen sijaan on fiksumpaa ottaa biitti aamulla, jolloin sen piristävä vaikutus tulee tarpeeseen!